torstai 17. tammikuuta 2013

Alkuvuoden ostoksia


Heipä hei, pitkästä aikaa :)
Alkuvuosi on sujunut pientä inspiraationpuutetta potien, 
ideoita on paljon, mutta niiden toteuttaminen tai toimeen ryhtyminen ei innosta , 
höh- kumma tauti ;)

Kuitenkin shoppailuun olen ollut hyvinkin inspiroitunut ;)
Heinikasta tupsahti ihan alkuvuodesta tuo ihana Stambendousin joulupostikorttileima, 
sitten Paperinauhasta tilasin tuon joulutekstisetin, en voinut vastustaa kiusausta.
Eilen sitten tipsahti postiluukusta Vildastamps:ltä joulupuuleimasin ja tagileima, sekä
kaupanpäälisiksi kärpässieni ja kärpäset.
Paperinauhasta tänään postin Pate kantoi Artin kalastajan, nuottileiman, valokuvanega-teippiä, vihreää ja sinistä kohojauhetta ja uuden stickles-kimalteen sekä Magnolian hirven.
Juu, viimeisimpänä odotan vielä postin tuovan minulle sen kauan kaipaamani Pyssel Passionin tyttösen. Sitten on kaikki komponentiT kasassa ja voin alkaa tekemään rippikortteja, sekä kortteja miehille :) Gröhöm, joululeimoistahan en niitä toki pysty tekemään, mutta joululeimat ostinkin siksi juuri nyt, että saan jo nyt aloittaa joulukorttien valmistuksen rauhassa, jottei tartte tehdastuotantona sarjatyönä tehdä, vaan minulla on aikaa nyt paneutua kunnolla jokaiseen korttiin koko vuoden ajan :)

Ensiviikon alussa sitten tulee näytille jo valmistakin esiteltävää!

Mukavaa tulevaa viikonloppua, inspiroitukaa!!

3 kommenttia:

  1. Jahas, nyt voinkin sitten syyttää sinua, että pitää tehdä ostoksia. Olen nimittäin metsästänyt tuota valokuvanegateippiä jo kauan, kauan. Nyt sitten äkkiä Paperinauhaan tilausta tekemään, ennenkuin loppuvat.
    Kiitos vinkistä!
    Kaikkea kivaa olet löytänyt. Itse ostin tuon joulutekstileimasinsetin toista vuotta sitten ja se on ollut todella kovassa käytössä jo toista joulua. Mielettömän monikäyttöiset tekstit!!

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi, löysin juuri :-)

    VastaaPoista